Siirry suoraan sisältöön

Sohva – sohvan hoitaminen

Tiesitko, että ihmisen parhaan ystävän eli koiran ovat syrjäyttämässä lähi vuosina sohvat! Nykyajan ihminen viettää nimittäin sohvansa kanssa jo enemmän aikaa kuin yhdenkään perheenjäsenen, ystävän tai lemmikkieläimen.

Ei ole ihme, että sohva on syrjäyttämässä koiran.  Nyky-yhteiskunnan vaatimuksien edessä uupuneilta ihmisiltä sohva eivaadi mitään! Ei ruokintaa, ei ulkoilutusta, ei silitystä. Sen sijaan sohva tarjoaa auliisti turvallisen sylinsä, johon ihminen voi hukuttaa huolensa ja surunsa ilman vastapalveluksia. Sohva ei  myöskään räksytä  ihmisen perään jäädessään yksin kotiin. Lisäksi sohva ei ruikuta rapsutuksia  ihmisen pelatessa pleikkarilla, eikä sohva kosta seuraavana päivänä syömällä ohjaimen.

Yhdessä asiassa sohva on kuitenkin koiraa huonompi ystävä: sohva on huono pitämään perheen salaisuuksia omana tietonaan. Tyyny ja peitto sohvalla paljastavat äidin ja isän taas riidelleen, ja sipsit sohvan uumenissa paljastavat puolestaan äidille lapsien syöneen sohvalla kielloista huolimatta.

Miten puhdistan kangassohvan?

Aina pelkkä imurointi ei riitä kangassohvan putsaamiseen.

Kangassohvan puhdistamiseen voit käyttää kangaspuhdistusainetta tai mietoa saippuavettä. Noudata puhdistusaineen ohjeita ja levitä puhdistusaine tai saippuavesi pehmeällä harjalla tai sienellä. Pyyhi kevyesti ja vältä liiallista kosteutta, jotta sohva ei kastu liikaa. Lopuksi pyyhi kostealla liinalla tai sienellä poistaaksesi puhdistusaineen jäämät.

Anna sohvan kuivua kunnolla ennen sen käyttöä. Kuivumista noi nopeuttaa kuivalla liinalla ja imeä kosteutta liinaan. Myös talouspaperi imee kosteutt hyvin, mutta tuhlaa luontoa jos papereita ei voi käyttää uudestaan.

Miten pesen nahkasohvan?

Nahkasohvan puhdistamiseen voit käyttää erityistä nahkapesuainetta. Kokeile pesuainetta ensin nahkasohvaan pienelle alueelle joka ei ole näkyvissä, jotta voit varmistua sen toimivuudesta.

Noudata pesuohjeita ja levitä puhdistusaine pehmeällä liinalla tai sienellä. Pyyhi nahka kevyesti ja varmista, että käytät vain vähän kosteutta. Liiallinen kosteus voi vaurioittaa nahkaa. Nahkasohvan pyyhkimisessä kannattaa käyttää kuivempia välineitä kuin kangassohvan pyyhkimisessä.

Lopuksi pyyhi kostealla liinalla poistaaksesi puhdistusaineen jäämät. Anna nahkasohvan kuivua kunnolla ennen sen käyttöä.